perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ginga: The Last Wars, 4. luku

Kuvat lainattu tästä blogista. Sisältää K-12 -materiaalia (alastomuutta).

Akame liittyy taisteluun ja heilauttaa vartalonsa karhun silmien eteen antaen muille koirille tilaisuuden hyökätä.
Akakama ja Kogien vanhin iskevät kiinni ja saavat karhun kaatumaan.

Lydia pitää tajuttomanakin kiinni kuolleesta pojastaan.
Cross ja Lydian toinen pentu raahaavat sen pois taistelun keskeltä.
Gin tajuaa, että karhut ovat tulleet kostamaan Akakabuton kuoleman ja valtaamaan Kaksoissolan takaisin itselleen.

Lisää kuvateksti
Gin päättää kutsua kaikki joukot kokoon, koska ilman suunnitelmaa kaikki koirat tapetaan.

Samassa Ken, Mer ja haavoittunut Weed ilmestyvät paikalle.
Gin järkyttyy nähdessään Weedin syvät haavat. Weed pyytää isäänsä pakenemaan muiden kanssa, koska karhut eivät ole tavallisia eivätkä koirat pärjää niitä vastaan taistelussa.

Kurotora kutsuu joukot kokoon, jotta koirat voivat järjestäytyä pakoa tai taistelua varten.
Weedkin on tunnistanut karhut Akakabuton jälkeläisiksi.

Tesshin ja muut koirat taistelevat Weediä haavoittanutta karhua vastaan.
Ne saavat käskyn palata Ginin luo.
Jouji ei suostu lähtemään ennen kuin karhu on tapettu.
Karhu saa kuitenkin apujoukoja ja yksi niistä iskee syvän haavan Joujin selkään.

 Taistelu käy kiivaammaksi ja karhuja on selkeästi huomattavan kokoinen armeija. Akamen taistelussa on mukana kolme karhua, samoin Tesshinin. Karhujen hyökkäyksiä tapahtui myös monissa muissa paikoissa, vaikka taistelua ei olekaan näytetty, joten voitaneen olettaa, että on vielä ainakin 2-3 kolmen karhun ryhmää. Yhteensä siis 12-15 karhua minimissään.

Jeromen pennuista kolme on nyt kuollut, mutta Lydia on vielä hengissä, vaikkakin tajuton. Sen takajalat ovat täysin halvaantuneet ja sen haavat ovat syvät, joten sen selviäminen vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä.

Joujin saama isku näyttää myös pahalta: se on uponnut syvälle ja suoraan sen niskaan. Joujin viimeiset sanat luvussa ovat kutakuinkin: "Ei voi olla totta. Karhu on liian voimakas."

Jos Jouji kuolee, olen todella yllättynyt. Olen itse pitänyt Keniä varmempana ehdokkaana kuolemaan, mutta toisaalta Jouji on veljeksistä se, joka on haavoittunut useammin taisteluissa.

Innolla vain odottamaan seuraavaa lukua~








2 kommenttia:

  1. Lukeeko tuossa karhun kuvan ala puolella tarkoituksella "kuvateksti" :'D

    VastaaPoista