maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ginga: The Last Wars, 9. luku

Orion seisoo vesiputouksen huipulla ja päättää näyttää oppimansa erikoisiskun.
Pellehyppyjä!
Tyyli muuttuu...
Orion ohjaa takajaloillaan ja...
Liitää veden pinnalla.
Muut koirat äimistelevät tekniikkaa.
Rigel kutsuu Orionia ja ilmoittaa, että heillä on vieraita.
Yamabiko! Aivan aikuiseksi kasvaneena.
Myös Andy on kasvanut.
(Tässä mainitaan nyt toista kertaa Andyn koko nimi eli Andy Valkama.)
Myös Bon liittyy seurueeseen. (Sasukea hukuttaen.)

Samaan aikaan Futago-solassa karhut hyökkäävät kohti koiria, jotka ovat yhä ansassa mäen päällä.

Hiro ja sen pennut valmistautuvat hyökkäämään karhujen kimppuun.

Gin ei kuitenkaan suostu tähän, vaan se käskee Akamea johdattamaan pennut turvaan, kun Gin itse toimii harhautuksena. Kurotora tarjoutuu toimimaan harhautuksena Ginin puolesta, mutta Gin ei välitä siitä.

Gin syöksyy Hiron ja sen pentujen ohi kohti lähestyvää karhulaumaa...
Orionin lapsihahmojen näkeminen aikuisena yllätti. Ne olivat kaikki kasvaneet aikuisiin mittoihin. Orionin isku on mielenkiintoinen. Se ei itsessään näytä tehokkaalta, mutta sen suurin etu on selkeästi siinä, miten Orion voi muuttaa putoamisnopeuttaan ja suuntaansa. Voisin kuvitella sen pystyvän taistelutilanteessa tällä keinolla menevän läpi vihollislinjoista.

Ginin kohtalo jää avoimeksi, kun se hyökkää yksin ylivoimaista vihollista vastaan. Toivoisin, että Gin saa haavoitettua Monsoonia, jonka jälkeen sekin pakenee. En usko, että Gin kuolee, mutta voisin kuvitella, että joku muu hahmo uhrautuu pelastaakseen Ginin. Pitäisin Kurotoraa todennäköisimpänä vaihtoehtona, mutta olisi toisaalta hienoa nähdä, jos Akame kieltäytyisi ensimmäistä kertaa tottelemasta Ginin määräystä ja pelastaisi tämän. Akame voisi vedota vaikka siihen, että kukaan muu ei pystyisi johtamaan koiria taisteluun karhuja vastaan.

Ja perjantaita taas odottamaan~

6 kommenttia:

  1. Tosi mahtavaa nähdä kun Weedin pennut ja muut on kasvaneet jo aikuisiksi! :)

    VastaaPoista
  2. Minkähän takia Orionilla ja tämän veljillä on vieläkin tuollaiset pentumaiset silmät, vaikka Yamabikolla, Andylla ja Bonilla silmät eivät ole enää pentumaisen pyöreät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa, kun ne ovat kuitenkin noin samanikäisiä. Karhukoirien pitäisi varttua nopeammin kuin muiden...

      Poista
  3. Anteeksi tyhmä kysymykseni, mutta kuka on Yamabiko? :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yamabiko on yksi Orion-mangan päähenkilöistä. Tässä on Gingapedian tietoja: http://wiki.hopeanuoli.com/index.php?title=Yamabiko_Kurohabaki

      Poista