maanantai 7. syyskuuta 2015

GtLW: Luku 14

Traconin jälkeen tärkeisen ensin: Last Wars -päivitykset!

Monsoonin isku repii Hiron selän auki...



Ja kummatkin koirat putoavat iskun voimasta rotkoon.
Gin kutsuu Hiroa, mutta Hiro on tajuton tai jo kuollut.
Monsoon on yllättynyt siitä, kuinka helposti se voitti Ginin. Karhu ei osaa tuntea iloa voitostaan, vaan sen raivo kasvaa.
Samaan aikaan muut koirat taistelevat yhä karhuja vastaan.
Niiden kimpussa on 15 karhua eivätkä koirat saa joukkojaan järjestykseen voidakseen hyökätä tai puolustautua järjestelmällisesti.
Vaarallisen tilanteen ja johtajien menettämisen vuoksi jopa Tesshin hermoilee ja tiuskii muille.

Jerome tahtoo viedä Lydian ruumiin pois ja muut koirat auttavat sitä antamalla suojaamalla Jeromea karhuilta.
Jeromen onnistuu paeta karhujen piirityksestä, mutta yllättäen tuntematon koira juoksee sitä päin ja kaataa sen.
Arpien peitossa oleva koira sanoo Jeromelle, että ei voi päästää sitä läpi, koska sen oma henkikin riippuu siitä.

 Taas paljon tapahtumia lyhyessä ajassa~

Vaikka Ginin putoaminen rotkoon oli ennalta-arvattavaa, olin hitusen pettynyt siihen. Toivoin itse kovasti, että Hiro olisi saanut haavoitettua Monsoonia edes hieman ja että se olisi saanut selkeän kuolinkohtauksen. (Toki tämä voi olla vielä tulossa.) Eniten pelkään sitä, että Hiron kohtalo jätetään pitkäksi aikaa avoimeksi, kuten kävi esimerkiksi Joelle. Toivon myös, että Gin palaa tarinaan melko nopeasti eikä vasta viime hetkillä.

Arpikoira herätti mielenkiinnon. Monet ovat jo arvailleet, olisiko koira liitossa karhujen kanssa, mitä pidän itse erittäin epätodennäköisenä. Mitä koira voisi tehdä, mitä karhut eivät? Lisäksi, miksi koira olisi selkeästi karhun tekemien arpien peitossa, jos se olisi karhujen liittolainen? Olisiko se Monsoonin treenivastus? Voisin kuvitella, että taustalla on jokin muu syy. Ehkä koiralla on taktiikka taistella karhuja vastaan ja se aikoo hyökätä niiden selustaan, jolloin Ouun koirat ovat hyvä harhautus?

Itsekin toivoin hetken aikaa, että tämä kaveri olisi the karjalankarhukoira, mutta hahmo on selkeästi dobermanni. On tietysti mahdollista, että Takahashi piirtäisi kkk:t erittäin tyylitellysti, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä.

Ensi viikolla jatkuu~

1 kommentti: