sunnuntai 27. syyskuuta 2015

GtLW: Luku 17

Luvun aloituskuva.
Monsoon vaatii saada tietää, mitä on tekeillä.
Bob sanoo kertoneensa koirille, että heidän tarkoituksenaan on tappaa vain johtajat ja että huomattava osa Suureen taisteluun osallistuneista koirista on jo kuollut.
Monsoon katsoo koiria ja etsii sotilaita, jotka se tunnistaisi taisteluista.
Sen katse osuu Keniin, jota se heti ajattelee Beniksi. Se huomaa myös Kurotoran.
Monsoon alkaa täristä pelosta ja vihasta muistellen pentuna kokemiaan kauhuja.
Monsoon tahtoo tietää, missä John on, koska vihaa tätä kaikkein eniten. Se saa kuitenkin pian tietää, että John on kuollut jo aikoja sitten.
Uutisen kuultuaan Monsoon jähmettyy paikoilleen.
Se alkaa karjua riemuissaan. Sen koiria kohtaan tuntema pelko katoaa täysin.
Monsoon hyppää ilmaan uskomattoman ketterästi ja valitsee uhrinsa...
Monsoon hyökkää kohti Musashia. "Minä olen siis ensimmäinen. Tämä on kunnia!"
Yllättäen Kurotora hyökkää koirien väliin. Se härnää Monsoonia kertomalla isoveljensä Akatoran sokeuttaneen Akakabuton.
Monsoon torjuu hyökkäyksen helposti ja Kurotoran ruumis linkoutuu ilmaan.
Pahoin haavoittunut Kurotora tippuu karhujen saartorenkaan ulkopuolelle Jeromen luo.

Jälleen uusi vakavasti haavoittunut eikä tilanne näytä hyvältä Musashille, Crossille, Kenille tai kenelle muullekaan.

Ironisesti Kurotoralla on nyt melko hyvät mahdollisuudet selvitä. Jerome ja se ovat saartorenkaan ulkopuolella, joten kun Monsoonin huomio on muualla, voisi Jerome viedä Kurotoran turvaan. Tosin kumpikaan tästä kaksikosta ei ole sellainen, että hylkäisi taistelutoverinsa ja pentunsa... Kogan soturit ovat kuitenkin matkalla takaisin, joten nekin voisivat toimia auttajina, tosin eivät nekään paljoon pysty.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Onko keräilyharrastus hiipumassa?

Suola kuupielessä -blogissa pohdittiin jo itsellenikin tutuksi käynyttä aihetta (klik) eli Ginga-keräilyn tulevaisuutta ja sen suosion hiipumista.

Itse en katso, että keräilyharrastus olisi hiipumassa, vaan enemmänkin kyse on siitä, että innokkaimmat keräilijät ovat pikkuhiljaa saaneet kokoelmansa täydellisiksi. GNG:stä ja GDW:stä ei ole moneen vuoteen ilmestynyt kuin yksi uusi oheistuote: GDW-mangojen säilytyslaatikko. GDW:stä on lisäksi tullut uusintapainos, mutta mitään muuta sarjoista ei ole tullut.

Nämä uudet tuotteet on helppo napata kokoelmiinsa, koska niiden kanssa ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa ne tilaukseen. Niitä ei tarvitse metsästää erikseen käytettyinä tai kytätä uuden erän lisäämistä nettiin kuten on esimerkiksi ollut termosmukien ja lasinalusten kanssa. Nykyiset tuotteet ovat yleisesti myynnissä ja ne voi tilata parilla napin painalluksella. Sellaisesta ei ole hirveästi keräilyintoa herättämään tai pitämään yllä.

Tämän lisäksi ongelmia tulee muutamasta muustakin suunnasta. Yksi niistä on tuotteiden laatu ja hinnat. Kun superfanit ovat saaneet omat kokoelmansa täyteen, jäljelle jää "vain" tavanomaisempia keräilijöitä, jotka miettivät ostoksiaan yksittäisinä valintoina eivätkä niinkään kaikki kerätään -meiningillä. Tästä johtuen esimerkiksi aiemmin suositut keräilytarrat ja -kortit ovat vuosien varrella menettäneet suosiotaan. 2-7 euroa yhdestä tarrasta tai kortista on melko kova hinta, jos ei ole keräilyharrastukseen täysillä hurahtanut. Saati sitten 500-2000 euroa pehmolelusta.

Monet tuotteet ovat myös sellaisia, että ne kiinnostavat äärettömän harvoja faneja. Esimerkiksi Takahashin ei-koirasarjat kiinnostavat häviävän pientä yleisöä Suomessa tai ulkomailla. Lisäksi on sekalaisia superharvinaisia tuotteita, joista näkee lähinnä kuvia silloin tällöin (pussilakanat, sytkärit, GNG-paidat...) ja jo tiedon löytäminen näistä tuotteista on lähes mahdotonta.

Toinen on tuotteiden saatavuus. Kun keräilyharrastus Suomessa alkoi, lähti se liikkeelle hyvin matalalta pohjalta. Suurin osa harrastajista oli 10-14-vuotiaita ja tällöin ihan eBaysta ostaminen vaati välikäsiä ja luvat vanhemmilta. Japanista tavaroiden ostaminen oli lähinnä kaukainen haave. Jos jotain hankittiin, suosituin ostopaikka oli Huuto.net, jonne tavaraa ilmestyi aina silloin tällöin myyntiin. Tilanne kuitenkin kehittyi ja Bemmun mangakauppa, Hopeanuoli-kauppa, Urumi ja Ginga.fi olivat/ovat paikkoja, joista saattoi ostaa Ginga-tavaraa ihan Suomen sisäisesti. Nykyään etenkin vanhemmat Ginga-fanit ostavat oheistavarat suoraan Japanista, mistä on sekä hyötyä että haittaa.

Hyötynä on se, että fanit saavat keräilytuotteet itselleen huomattavasti aiempaa halvemmalla ilman välikäsiä. Haittapuolena on se, että settien mukana tulevat kaksoiskappaleet jäävät usein alkuperäisen ostajan kokoelmaan tai liikkuvat vain kaveriporukoiden sisällä. Tästä johtuen hiljaisemmat, uudet tai/ja nuoremmat keräilijät jäävät helposti pihalle näistä piireistä, koska he eivät uskalla olla yhteydessä vanhempiin keräilijöihin tai eivät voi tarjota mitään vaihdossa.

Usein hinnoista on myös illuusioita. Yritysten hinnat eivät ole keräilyhintoja, vaan niissä on mukana vuokra, työntekijöiden palkat, vakuutukset, YEL-maksut ja kaikki muu yrityksen pyörittämiseen menevät kulut. Jos tuote maksaa 500 euroa, on sen hinnassa jo arvonlisäveroa melkein 100 euroa. Monet keräilijät kuitenkin pitävät tuotteita samoissa hinnoissa, vaikka ne eivät liikkuisi enää tai vaikka niiden hinnat Japanissakin olisivat jo laskeneet huomattavasti.

Lisäksi jälleenmyyjille huutokauppaostokset eivät ole enää kannattavia: kovimmat keräilijät ovat jo mukana huutamassa tuotteita, joten hinta Japanissa ei ole enää Japanin hinta, vaan se maksimihinta, minkä keräilijät ovat valmiita maksamaan. Tästä johtuen Ginga-kaupoissa länsimaissa ei enää hirveästi uusia tuotteita näy. Tämän lisäksi tuotteita kilpaa jälleenmyyntiin huutavat aiheuttavat närää keräilypiireissä, sillä etenkin animaatiokalvopuolella on myyjiä, jotka jälleenmyyvät kalvot jopa 10 kertaiseen hintaan.

Myös Japanissa on havahduttu siihen, että Ginga-tavarat ovat haluttua tavaraa. Tuotteiden hinnat ovat nousseet ja jotkut tuotteet ovat yleistyneet huomattavasti. Tämä on osaltaan vaikuttanut esimerkiksi tarrojen ja animaatiokalvojen hintaan. Toisaalta, myös Japanissa kärsitään "Ginga-pulaa" eli vanhoja, suosittuja oheistuotteita näkee enää harvoin myynnissä. Jopa WEED Real Figure Collection -figuurit ovat nykyisin melko harvinaisia.

Keräilyharrastus on hiipumassa, mutta isoimpana syynä on se, että keräiltäviä tuotteita on vähän ja ne eivät kiinnosta suurinta osaa harrastajista. Korkeat hinnat karsivat myös keräilijöitä pois. Lisäksi on huomioitava, että Ginga on kulkenut jo pitkän taipaleen Suomessa ja nyt sen meno on "tasaantunut", kun faneille ei ole tullut mitään isoa yllätyspommia pitkään aikaan. Jotta Ginga-keräily palaisi entisiin mittapuihinsa, vaatisi se yksinkertaisesti uusien oheistuotteiden ilmestymistä. Myös WEED-animen jatkuminen nostaisi sarjan taas pinnalle.

lauantai 19. syyskuuta 2015

GtLW: Luku 16

Akame johtaa pentuja ja narttuja turvaan, kun yksi Hiron pennuista alkaa epäröidä. Se kysyy, miten he voivat jättää muut taistelemaan ja kuolemaan, kun he itse pakenevat.

Akame pysähtyy ja sanoo noudattavansa Ginin määräyksiä eikä aio pettää Giniä ja jättää tehtäväänsä suorittamatta, koska päätöksen muuttaminen aiheuttaisi vain lisää vahinkoa.
Hiron pentu ei kysele enempää ja Akame jatkaa matkaa kyyneleet silmissään.
Vanhin ja muut kogat kuuntelevat Akamen sanoja ja jäävät sitten jälkeen joukosta. Koirat ovat paenneet jo niin kauas karhuista, että Akame pystyy huolehtimaan niistä yksin, joten Kogat palaavat taisteluun.
Taistelukentällä Akakama etsii veljeään. Kurokama on elossa, mutta se on menettänyt niin paljon verta, ettei voi enää nousta pystyyn. Kurokama käskee veljensä olla huolehtimatta, sillä Jaguar ja Saburo odottavat Kurokamaa jo tuonpuoleisessa.
Kun koirat valmistautuvat kuolemaan taistellen, Bob yrittää hillitä niitä. Se sanoo, että Monsoon tahtoo tappaa vain johtajat sekä koirat, jotka olivat mukana taistelussa Akakabutoa vastaan.
Kun Bob tenttaa, kuka on lauman varajohtaja, alkaa Kurotora naljailla sille.
Bob sanoo, ettei Kai-kenin mielipiteellä ole väliä, koska se on jo Monsoonin tappolistalla.
Kurotora hermostuu ja hyökkää kohti Bobia. Yksi karhuista kuitenkin läppää Kurotoran pois, kaataen samalla Bobin saaden sen kierimään rinnettä alas.
Samassa varjo lankeaa Bobin ylle.
Monsoon on palannut.

lauantai 12. syyskuuta 2015

GtLW: Luku 15

Jeromen pysäyttäneen koiran nimi on Bob ja se työskentelee yhdessä karhujen kanssa. Bob sanoo Jeromelle, että Monsoon sallii muiden koirien paeta, mutta tahtoo johtajien kuolevan. Bob arvostaa Ouun armeijaa ja tapoja, mutta on sitä mieltä, että asiat olivat paremmin, kun Akakabuto hallitsi Ouuta. Jerome kysyy, kuka aluetta alunperin hallitsi, mutta kumpikaan koirista ei voi vastata tähän, koska ne olivat syntyneet vasta Akakabuton kuoleman jälkeen.
Jeromen yllätykseksi Bob on karhuja ylempiarvoisempi ja se osaa puhua niiden kanssa.
Karhut eivät tottele Bobia mielellään, mutta noudattavat kuitenkin sen käskyjä ja keskeyttävät hyökkäyksen koirien kimppuun.

Ouun joukoissa ei ole vielä järjestystä ja ne eivät varsinaisesti saa päätettyä muuta kuin viedä pennut ja naaraat turvaan.
Samaan aikaan toisaalla isä ja poika ovat kalastamassa joella.
Pojan siima takertuu johonkin ja tämä joutuu kahlaamaan veteen saadakseen sen irti.
Siimaan on takertunut Hiro...
Vielä pudottuaankin Hiro on suojellut Giniä ja pitänyt sen kuonon veden pinnan yläpuolella...

maanantai 7. syyskuuta 2015

GtLW: Luku 14

Traconin jälkeen tärkeisen ensin: Last Wars -päivitykset!

Monsoonin isku repii Hiron selän auki...



Ja kummatkin koirat putoavat iskun voimasta rotkoon.
Gin kutsuu Hiroa, mutta Hiro on tajuton tai jo kuollut.
Monsoon on yllättynyt siitä, kuinka helposti se voitti Ginin. Karhu ei osaa tuntea iloa voitostaan, vaan sen raivo kasvaa.
Samaan aikaan muut koirat taistelevat yhä karhuja vastaan.
Niiden kimpussa on 15 karhua eivätkä koirat saa joukkojaan järjestykseen voidakseen hyökätä tai puolustautua järjestelmällisesti.
Vaarallisen tilanteen ja johtajien menettämisen vuoksi jopa Tesshin hermoilee ja tiuskii muille.

Jerome tahtoo viedä Lydian ruumiin pois ja muut koirat auttavat sitä antamalla suojaamalla Jeromea karhuilta.
Jeromen onnistuu paeta karhujen piirityksestä, mutta yllättäen tuntematon koira juoksee sitä päin ja kaataa sen.
Arpien peitossa oleva koira sanoo Jeromelle, että ei voi päästää sitä läpi, koska sen oma henkikin riippuu siitä.

 Taas paljon tapahtumia lyhyessä ajassa~

Vaikka Ginin putoaminen rotkoon oli ennalta-arvattavaa, olin hitusen pettynyt siihen. Toivoin itse kovasti, että Hiro olisi saanut haavoitettua Monsoonia edes hieman ja että se olisi saanut selkeän kuolinkohtauksen. (Toki tämä voi olla vielä tulossa.) Eniten pelkään sitä, että Hiron kohtalo jätetään pitkäksi aikaa avoimeksi, kuten kävi esimerkiksi Joelle. Toivon myös, että Gin palaa tarinaan melko nopeasti eikä vasta viime hetkillä.

Arpikoira herätti mielenkiinnon. Monet ovat jo arvailleet, olisiko koira liitossa karhujen kanssa, mitä pidän itse erittäin epätodennäköisenä. Mitä koira voisi tehdä, mitä karhut eivät? Lisäksi, miksi koira olisi selkeästi karhun tekemien arpien peitossa, jos se olisi karhujen liittolainen? Olisiko se Monsoonin treenivastus? Voisin kuvitella, että taustalla on jokin muu syy. Ehkä koiralla on taktiikka taistella karhuja vastaan ja se aikoo hyökätä niiden selustaan, jolloin Ouun koirat ovat hyvä harhautus?

Itsekin toivoin hetken aikaa, että tämä kaveri olisi the karjalankarhukoira, mutta hahmo on selkeästi dobermanni. On tietysti mahdollista, että Takahashi piirtäisi kkk:t erittäin tyylitellysti, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä.

Ensi viikolla jatkuu~