sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Avoin kirje Suomen Hopeanuoli -fanit ry:n hallitukselle

Kirjoitin reilu kuukausi sitten jutun, jossa arvostelin ja pohdin Suomen Hopeanuoli-fanien toimintaa. Jutun isoimmaksi ongelmaksi koitui se, että sanoin kokevani kahden hallituksen jäsenen kirjoittamat FB-viestit häiritseviksi. Sain reilusti palautetta, joka loppupuolella yltyi erittäin henkilökohtaiseksikin. Palautteen antajina oli järjestön aktiiveja sekä tavan jäseniä, kun hallitus itse astui syrjään ja ilmoittautui melko aktiivisesti puolueettomaksi tilanteeseen. Tämän lisäksi mukana oli anonyymikirjoittajia, joista osa ilmoittautui järjestön jäseniksi, osa pysyi täysin anonyymeina.
Sain muutama päivä sitten hallituksen vastineen sekä pyynnön poistaa yksi jutussani olevista kuvituskuvista.

Ensinnäkin kiitokset asiallisesta vastauksesta, jonka olisin tahtonut kuitenkin huomattavasti nopeammin. Jos hallitus olisi toiminut tehokkaammin, olisi zontamyrskyltä vältytty eikä tilanne olisi kehittynyt sellaiseksi kuin se lopulta meni.

Toisekseen pahoittelen järjestön jutussa ollutta kuvavalintaa. Olin alunperin kahden vaiheilla esimerkkien laittamisessa: olisin voinut laittaa hallituksen jäsenen keskustelun esille, mutta päätin tuolloin, että en halua julkaista yksityishenkilöiden välistä keskustelua. Päädyin sen jälkeen ottamaan esimerkiksi keskustelun, jossa näkyi, millaista materiaalia tekstissäni pariin otteeseen mainitsemassani Rajat kiinni -ryhmässä liikkuu. Nyt, kun keskustelun julkaisemiseen on asianosaisten lupa, ei ongelmaa tietenkään ole. On tosin myönnettävä, että pidän ratkaisua outona, koska monet pitivät jo aihetta itsessään liian henkilökohtaisena ja omasta mielestäni kuvat tekevät siitä vielä henkilökohtaisemman.

Kolmanneksi asiaksi minun pitää ikävä kyllä antaa lisää negatiivista palautetta hallitukselle, koska kyse on nyt näkökulmastani jo toistuvasta ongelmasta. Käyn tapahtumat läpi yksitellen.

1. Kun kirjoitin blogiini rasismista ja huolestani siitä, miten järjestössä suhtaudutaan rasismiin, olivat aktiivijäsenten reaktiot seuraavat:
minua syytettiin järjestön mustamaalauksesta, asia kiellettiin, sitä perusteltiin poliittisella suuntautumisella, vähäteltiin ja muuta vastaavaa.


Lopulta keskustelu meni niin pitkälle, että yksi aktiivijäsenistä sanoi leimaantuvansa ennemmin KKK-jäseneksi kuin myöntäisi, että Yhdistyneiden Kansakuntien määritelmä rotusyrjinnälle koskee myös uskonnon vuoksi syrjimistä.

Olen itse sitä mieltä, että keskustelu oli rasistista eikä vain uskontoa arvostelevaa, koska siinä esim. syytettiin suoraan muslimeita (ei terroristeja, ei äärijärjestöjä) Ranskan terroristi-iskun tekemisestä. Lisäksi uskonnon "arvostelu" tapahtui erittäin halventavasti, kun Koraanin uskonkappaleita tulkittiin väärin (taqiyya-oppi) tai mukaan liitettiin kulttuurillisia ongelmia (ympärileikkaus), jotka Koraani kieltää.

Hallituksen PJ tuli keskustelua hillitsemään kaksi tai kolme kertaa. Miksi? Koska pyysin häntä tekemään niin yksityisviestin kautta. Nämä pysäytykset eivät kuitenkaan merkittävästi vaikuttaneet keskustelun kulkuun.

Mutta kuukauden odottamisen jälkeen, 10.3., sain vastineen hallitukselta. Vastine oli kokenut rajun muodonmuutoksen foorumilla liikkuneesta korjauslistasta ja sen sisältö oli kutakuinkin odottamani. Jos yhdistyksessä huomataan syrjintää, puututaan siihen välittömästi, oli lupaus.

Tuomio:
- Hidas käsittely
- Ei puututtu anonyymihuuteluun
- Ei puututtu jäsenten käytökseen
+ Odottamani ratkaisu

2. Keskustelu oli kuumennut jo aiemmin ja sain 16.2. yllä olevat viestit blogiini. Olin vihainen ja poistin ne sekä estin anonyymikommentoinnin blogiini.

22.2. päivä järjestön foorumilla pohdittiin anonyymi-kirjoittelun estoa ja mainitsin saamistani viesteistä. Sanoin niitä tässä vaiheessa tappouhkauksiksi, koska en muistanut enää niiden tarkkaa sanamuotoa.

Tähän ei reagoitu mitenkään. Ei hallitus, ei aktiivijäsenet, ei tavan jäsenet.

3.3. kun keskustelu alkoi jo rauhoittua, nostin asian uudestaan esille. Se vaivasi minua ja oli rehellisesti sanoen loukkaavaa, että tämä ei aiheuttanut mitään reaktiota. Sain reaktion, mutta en odottamaani.


Minua kutsuttiin valehtelijaksi. Sanomisiani epäiltiin.

Olin rehellisesti sanoen järkyttynyt. Hämmennyin asiasta lopulta niin, että yritin kirjautua sähköpostiini väärällä osoitteella enkä saanut viestejä esiin heti. Sain miettiä viikonlopun, olivatko viestit tuhoutuneet kokonaan palvelimien vaihtuessa ja leimaantuisinko huomiohuoraavaksi valehtelijaksi tämän takia.

Viesteistä alettiin puhua 3.3. ja julkaisin ne 8.3. Koko foorumilla vain Äffä tuomitsi kirjoitukset avoimesti, vaikka samalla epäilikin niiden olemassaoloa. Kaikki muut antoivat asialle hiljaisen hyväksynnän eivätkä kommentoineet asiaa ennen kuin pystyin julkaisemaan viesteistä kuvat.

Tässä on takana ajatus, jota ajoin takaa jo rasismiasian esiin nostaessani: Olen tuntenut huomattavan osan järjestön hallituksesta ja aktiivijäsenistä vuosia. Ottaen huomioon, että olen ollut aina (omasta näkökulmastani) epäaktiivinen rivijäsen olen tehnyt kuitenkin paljon työtä järjestön eteen Ginga-Chibiconin kautta. Olen myös lahjoittanut satojen eurojen edestä palkintoja järjestölle. Yleisesti ottaen minua pidetään luotettavana henkilönä ja minut on tunnettu fandomissa kauan.

Jos vahvasti järjestön takana ollut henkilö, joka myös tunnetaan hyvin, ei saa tukea tai sympatiaa, vaan valehtelusyytteitä ja epäilystä kertoessaan ongelmasta, miten käy rivijäsenen tai uuden tulokkaan? Otetaanko häntä edes vakavasti? Pohditaanko ongelmaa? Koetetaanko löytää ratkaisua? Vai jääkö jäsen vaille tukea?

Minä jaksoin nostaa asian esille kahteen kertaan ja minulla oli viestit tallessa, joten selvisin sillä. Lisäksi olin toistuvasti yhteydessä myös puheenjohtajaan, jotta asia saataisiin käsiteltyä. Mitä tapahtuu tilanteessa, jossa henkilö ei jaksa nostaa asiaa useamman kerran käsiteltäväksi tai suoranaisesti vaadi sitä käsiteltäväksi, kuten itse tein? Entä jos kyse on kasvokkain käytävästä keskustelusta, josta ei jää kirjallisia todisteita?

Minkä lisäksi:


Hallitus ei maininnut vastineessa, että se ei hyväksy tällaista uhkailua tai kirjoittelua. "Se ei kohdistunut yhdistykseen, ei ole meidän ongelma", tuntuu viesti olevan minun korviini.

Lisäksi, kun minua haastateltiin toiseen blogiin, missä mainitsin asiasta, koska kyse oli kuitenkin ajankohtaisesta asiasta, tulivat järjestön aktiivit sanomaan, että
- Kaikki järjestön aktiivit tuomitsivat asian (= yksi aktiivi tuomitsi avoimesti, PJ sanoi, ettei hyväksy foorumilla tai muissa keskusteluissa ollutta käytöstä)
- Järjestö tuomitsee asian (= järjestö ei kommentoinut asiaa mitenkään)
- Hanna Mäkinen (järjestön aktiivi, entinen hallituksen jäsen) lainaa sanomisiani ja kuvaa niitä järjestöä mustamaalaaviksi - ottaen yksittäisen lauseen kirjoituksesta, muuttaen ja poistaen sanoja sekä jättäen lauseita pois.



Jos poistaa vastapuolen kommenteista lauseita ja poistaa sanoja välistä, niin totta hitossa siitä saa loukkaavaa tekstiä aikaan, jonka voi ymmärtää väärin.

Tämä oli ongelma jo ensimmäisessä blogitekstissäni ja minusta on surullista nähdä, että tämä käytös jatkuu yhä.

Pohdintaa anonyymi-teksteistä:

Viestit oli kirjoitettu kolmen minuutin välein eri aiheisiin: Järjestö, Koirien maailmanhistoria* ja henkilökohtainen esittelyteksti. Vaikka kyse oli anonyymi-viesteistä, niin minusta voidaan aika huoletta olettaa, että viestit olivat samalta henkilöltä, sillä ne oli kirjoitettu hyvin lyhyellä välillä toisistaan.

Olennainen kysymys tässä on: Tahtoiko viestien kirjoittaja vain loukata minua henkilökohtaisesti vai tahtoiko hän myös estää järjestön yhdistämisen viesteihin kirjoittamalla eri paikkoihin?

Kummin vain, yksi asia on minusta selvää: järjestön arvostelu -keskustelun räjähtäminen käsiin antoi jollekulle rohkeutta kirjoittaa nämä viestit. En ole koskaan ennen saanut mistään vastaavia tekstejä, vaikka blogissani on käsitelty huomattavan laajaa aihealuetta ja häiriköinti on joillakin Ginga-blogeilla ollut oikeasti ongelma.

Järjestö oli kuitenkin sitä mieltä, että sillä ei ole mitään tekemistä viestien kanssa.

Syynä oli viestien kirjoittaminen eri aiheisiin.

Tämä on minusta todella, todella huono peruste, koska eri paikkoihin kirjoittaminen on nettikiusaajien kaikkein yleisimmin käyttämä kikka.

Kaksoissolassakin tätä on nähty: jos joku kirjoittaa alueella X tykkäävänsä Rikistä, kiusaaja kirjoittaa alueelle Y kuinka halveksittavia ja tyhmiä tyyppien tulee olla, että pitävät Rikistä. Vaihtoehtoisesti chatissa puhuttiin halveksivasti esim. tietyn ikäisistä faneista, jos joku oli hetki sitten riidellyt toisen kanssa jostain ja kiusaaja tahtoi kostaa jatkamalla keskustelua muualla. Jos joku sai huomautuksia tai muita rangaistuksia omasta mielestä epäreilusta syystä, sai näitä samantyylisiä keskusteluita seurata sitten muista Ginga-foorumeista tai Facebook-ryhmistä.

Tämä herättää minulle kysymyksiä järjestön toiminnasta: Miten toimitaan tapahtumassa tai miitissä? Loppuuko järjestön "suojelu", kun kävelee toisen seuran pöydän luo? Onko 3 minuuttia miitin loppumisen jälkeen vapaata riistaa kiusaajille? Jos järjestön läheisyydessä tapahtuisi kiusaamista, ahdistelua tai muuta vastaavaa (vaikka täysin ulkopuolisten toimesta), puututtaisiinko siihen?

Tietenkään järjestö ei voi olla vastuussa kaikesta tai pelastaa maailmaa, mutta on uskomatonta seurata, miten nopeasti järjestö luokittelee asiat sellaisiksi, että ne eivät sille kuulu. Kiusaaminen ja toisten uhkailu on kuitenkin sellainen asia, mikä jokaisen ihmisen tulisi tuomita ja johon tulisi puuttua automaattisesti.

Fooruminsa ulkopuolella aktiivijäsenet kuitenkin puolustautuvat ja sanovat, että "yhdistyksen jäsenet ovat tuominneet anonyymiviestit täysin". Henkilö, joka sanoi suoraan, ettei näitä viestejä varmasti ollut lähetetty, ei edes paheksunut viestejä mitenkään, saati sitten, että olisi pyytänyt anteeksi.

Olen sanonut jo useampaan kertaan: Tekemättä jättäminen on teko. Tässä tilanteessa järjestö päätti olla toimimatta mitenkään.

Tuomio:
- Asiaa ei käsitelty
- Hallitus ei puuttunut uhkailuun
- Asiasta levitellään epätosia faktoja aktiivijäsenten toimesta

3. Kun viestejä katsottiin, kiinnittyi järjestön huomio eniten siihen, että yhdessä viestissä oli linkki toiseen blogikirjoitukseen. Kirjoitus on Avoin kirje Fazille, jossa käsittelin avoimesti yhden Kaksoissolasta pysyvästi bannatun jäsenen käytöstä.

Minusta linkitys näytti vain halvalta keinolta luoda syypää. Fazi oli Kaksoissolassa olemisaikoinaan erittäin aggressiivinen eikä hän ollut poissa foorumeilta kuin bannin saatuaan. Hän oli nettikiusaaja, joka uhkaili minua Ginga-fandomin maineen pilaamisella, kiusasi etenkin nuorempia jäseniä ja oli foorumilla usean vuoden ajan. Hänen tyylinsä ehti tänä aikana oppia.

Kirje on kirjoitettu 2014 eikä Fazi ole ollut sen jälkeen yhteydessä minuun suorasti tai epäsuorasti. Ottaen huomioon, miten aggressiivinen hän oli pidän epätodennäköisenä, että hän lähtisi tällaista tekemään. (Julkaisen pian postin, jossa pohdin myös nettikiusaamista ja käsittelen aihetta laajemmin.) Lisäksi Fazi kirjoitti aina samalla nimimerkillä ja hän linkitti tietoihinsa kaiken itseensä liittyvän Skypestä Facebook-tiliin. Jos tämä olisi Fazin käsialaa, viestit tulisivat hänen omalla nimellään tai täysin anonyymisti. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa anonyymisti ja sitten vetää huomiota itseensä. Lisäksi Fazi oli jo foorumilla ollessaan täysin eriytynyt Ginga-fanituksesta. Miksi hän seuraisi fandomia yhä tai tulisi mukaan?

Entä mielipiteet järjestössä?

Fazi on tuomittu järjestön foorumilla avoimesti syylliseksi. Miksi? Koska hänellä on motiivi, hänen nimensä mainittiin ja viestit muistuttavat Fazin kirjoitustyyliä. (En ole saanut mitään selitystä siihen, miten ne ovat samanlaiset.) Kun asiaa mietittiin, oli kysymyksenä se, onko tai oliko Fazi ollut järjestön jäsen.

Kukaan ei ole paheksunut tätä. Hallituksen puheenjohtaja kommentoi aihetta, mutta ei koettanut estää tai hillitä keskustelua. Järjestön aktiivi kertoo asiasta faktana julkisestikin.

Mitä todisteita on siitä, että Fazi olisi lähettänyt viestit?

Ei mitään.

Ei.

Yhtikäs.

Mitään.

Entäpä jos...

Fandomissamme on kolme psykopaattia, jotka kirjoittivat ja lähettivät viestit yhteisestä sopimuksesta?
Ainoa minua tukenut jäsen tukee vain siksi, että kokee huonoa omaa tuntoa lähetettyään viestit itse?
Viestit lähettänyt henkilö yrittää ajaa syyn Fazin niskoille?
Facebook-teksteistä kritisoimani hallituksen jäsenet päättivät kostaa?
Joku kostaa Kaksoissolasta 2-5 vuotta sitten saamansa bannit?
Joku järjestössä tahtoo itselleen mainetta ja koettaa päästä piireihin uhoamalla minulle?
Kaverini kirjoitti jutut läpällä eikä uskalla nyt kertoa siitä, koska ei tiennyt, miten vakava asia koirapiirretyt on?
Täysin ulkopuolinen taho tahtoi syödä lisää poppareita fandomfightia katsoessaan ja teki postit ärsyttääkseen minua?


Nämä kaikki ovat aivan yhtä todennäköisiä tekijöitä ja kaikkia vastaan on tasan yhtä paljon todisteita.

Tätä on tietysti ihan mielenkiintoista pohtiakin, ketään ei voi estää asiaa miettimästä ja olen itsekin tehnyt arveluita asiasta. Mutta on tyystin eri asia miettiä asiaa tai yrittää selvittää syyllistä kuin lähteä aktiivisesti leimaamaan jotakuta ilman todisteita.

Aihe on oikeasti jo sen verran vakava, että tällaiset syytökset alkavat täyttää kunnianloukkauksen määritelmää. Lisäksi Fazin oikean nimen ym. löytää hyvin nopeasti, mikä ei ole hyvä asia tällaisessa tilanteessa, kun joku on jo lähtenyt anonyymisti oman käden oikeutta käyttämään.

Lyhyesti sanoen:

Tässä on lähtenyt käyntiin kolmannen kerran kuukauden sisällä hyvin samanlainen tilanne. Hallitus käsitteli ensimmäiset kaksi hitaasti hillitsemättä jäsenten käytöstä ja tuomitsematta anonyymihuutelua. Nyt kolmannella kierroksella tämä vaikutus näkyy jo selvästi: järjestön aktiivijäsenet leimaavat syyllisiksi tahtomiaan henkilöitä täysin avoimesti. Kirjoittamieni tekstien sisältöä muokataan omavaltaisesti.

Tämä on puhdasta kiusausta ja suuntautuu pahimmassa tapauksessa henkilöön, joka ei ole ikinä edes käynyt järjestön sivulla.

Tapaukset 1 ja 2 järjestö on nyt hoitanut, mutta toivoisin sen pian puuttuvan tähän kolmanteen asiaan, joko todistamalla Fazin syyllisyyden viesteihin tai pyytämällä häneltä anteeksi ja puuttumaan omalla lausunnolla netissä väärinä liikkuviin syytöksiin.

*Koirien maailmanhistoria -teksti on seuraava juttu Avoin kirje Fazille -tekstin jälkeen, johon kommentointi on estetty. Todennäköisesti kirjoittaja tahtoi laittaa tekstin avoimeen kirjeeseen, mutta päätyi sitten vain linkittämään sen.