perjantai 15. huhtikuuta 2016

GtLW: Luku 45

Monsoon hakkaa Bobia ja veri lentää.
Bob anoo armoa ja lopulta Monsoon päästää sen pois antaen sille uuden tehtävän.
Sirius johtaa joukkoja. Ilmeisesti kukaan ei jäänyt koirien vankilan luo?
Samaan aikaan Kenshin on pulassa. Karhut ajoivat sen samalle kukkulalle, missä Ouun sotilaat taistelivat. Kenshinillä ja sen kahdella toverilla on vastassaan kymmenisen karhua.

Karhut lähestyvät, mutta pysähtyvät yllättäen.
Bob on ilmestynyt paikalle ja komentaa niitä.
Bob juttelee Kenshinin kanssa, mutta Kenshin ei taivu.
Bob alkaa kuulostaa epätoivoiselta ja alkaa lopulta itkeä.
Bob tahtoisi koirien antautuvan, jotta niillä olisi jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä. Kenshin sanoo, että tahtoo ennemmin kuolla kunniaasti.

Sen sanat kuitenkin yllättävät Bobin ja saavat sen vajoamaan ajatuksiinsa. Se miettii, että se ei koskaan voisi olla niin rohkea kuin Kenshin.

Bob kääntää kuitenkin selkänsä ja alkaa ulvoa.Se kutsuu Monsoonia.
Monsoon katkoo puita ja karjuu.
Sirius, Unsai ja muut koirat kuulevat sen äänen.

Monsoon hyökkää kohti Kenshiniä.
Bob-parka. Oikeasti joku Weed nyt pelastamaan tuo reppana... Voisivat viedä Daisuken luo turvaan.

Mistäköhän Bob ja Kenshin puhuivat? Voisin kuvitella, että Bob yritti suostutella Kenshiniä antautumaan, kertomaan joukkojen suunnitelma tai kieltämään yhteytensä Ouun sotilaisiin. Aiemmin Monsoon oli kuitenkin päästänyt ei-sotilaita pakoon, joten on mahdollista, että nyt Bobin oli tarkoitus tehdä sama.
(Käännöstä lisätty. Bob pyysi Kenshiniä antautumaan ja Kenshin sanoi ennemmin kuolevansa taistelussa.)

Bob on moneen otteeseen yrittänyt jo pelastaa Ouun koirien henkiä ja viedä niitä pois taistelukentältä. Kun se ilmestyi ensi kerran paikalle, se tarjosi koirille mahdollisuuden jättää toverinsa jälkeen ja pelastaa oman nahkansa. Myöhemmin se käski Akamen lapsenlapsia lähtemään pois paikalta ja nyt Bob ilmeisesti yritti samaa Kenshinin kanssa. Eipä ole kukaan noihin tarjouksiin tarttunut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti